Hyvät nettiarviot yllättivät itävaltalaiskahvilan

loka 14, 2022

Bernhard Gerlichin Helsingissä pyörittämä The Good Coffee Company on kerännyt asiakkailtaan huippupisteet netissä. Miten se vaikuttaa myyntiin?

Eerikinkadulla sijaitsevan The Good Coffee Companyn ovella on vilskettä. Turistipariskunta on saapunut myöhäiselle aamiaiselle ja Wolt-lähetti odottaa asiakkaansa tilaamaa gulassikeittoa.

– Lounasaika on yleensä kiireisin. Minulla ei ole työntekijöitä, vaan pyöritän kahvilaa yksin, Bernhard Gerlich kertoo sujuvasti suomeksi.

Gerlich muutti Itävallasta Helsinkiin 19 vuotta sitten ja ehti työskennellä suomalaisessa yrityksessä, kunnes tuli irtisanotuksi yt-neuvotteluissa. Idea omasta kahvilasta sai alkunsa, kun Bernhard halusi päästä kehittämään suomen kielen taitojaan asiakaspalvelutyössä.

– Suurin syy oli tietysti rakkaus hyvään kahviin. Muistan, että jo yliopistoaikoina Englannissa sain opiskelukavereilta kahvistani kehuja.

Kahvilan pyörittämisestä Bernhard Gerlichillä ei ollut kuitenkaan ennestään kokemusta. Yrityksen perustamiseen ja tarvittavien lupien hankintaan hän sai apua NewCo Helsingin yritysneuvonnasta. Liikeideaansa hän testasi ensin myymällä kahvia ja leivonnaisia pyörällä liikuteltavasta kärrystä.

– Kun kuulin syksyllä 2020, että tutulta ravintoloitsijalta on vapautumassa liiketila Eerikinkadulla, päätin ottaa seuraavan askeleen ja vuokrata tilan. Ajankohta ei vain ollut pandemian vuoksi paras mahdollinen.

Gerlich on halunnut satsata alusta asti laadukkaaseen luomukahviin. The Good Coffee Company käyttääkin kahveissaan Cafetorian vastuullisesti tuotettuja papuja.

Bernhard Gerlich

Bernhard Gerlich.

Kielikahvilalla näkyvyyttä ja lisämyyntiä

The Good Coffee Company on erikoistunut perinteisten erikoiskahvien lisäksi itävaltalaisiin kahviherkkuihin, joiden päällä on usein tuhti kerros kermavaahtoa. Myös lounaslista noudattelee Keski-Euroopan ruokaperinteitä. Tarjolla on gulassikeiton lisäksi muun muassa wieninleikettä ja klagenfurter-spagettia.

– Jälkikäteen olen miettinyt, että ehkä olisi kannattanut antaa kahvilalle nimi, joka kertoisi enemmän yrityksen tuotevalikoimasta. Tämä on kuitenkin Helsingin ainoa itävaltalainen kahvila, Bernhard pohtii.

Sana laadukkaasta pikkukahvilasta on silti kiirinyt. Alkukesästä Gerlich kuuli asiakkaaltaan, että The Good Coffee Company on saanut loistavat arviot Googlessa ja Woltissa. Kymmenissä julkisissa palautteissa kahvila on kerännyt kiitosta herkullisista tuotteista ja hyvästä palvelusta.

– Minulle tämä tuli iloisena yllätyksenä, sillä olen mainostanut kahvilaa lähinnä sen omilla Facebook-sivuilla, jossa on nyt yli tuhat tykkäystä. Hyvien arvioiden ansiosta olen saanut uusia asiakkaita, mutta toki myyntiä pitäisi vielä kasvattaa. Markkinointia olisin voinut miettiä enemmän jo ennen kahvilan perustamista.

Bernhard tekeekin koko ajan työtä erottuakseen kilpailijoistaan. Viime vuonna hän keksi aloittaa kielikahvilaillat, joissa asiakkaat pääsevät keskustelemaan suomeksi, espanjaksi ja saksaksi natiivikielisten osallistujien kanssa.

– Kielikahvilat ovat ilmaisia, mutta toiveena tietysti on, että ihmiset samalla ostaisivat kahvilan tuotteita. Tapahtumissa on ollut mukava tunnelma ja asiakkaat ovat tykänneet niistä.

Valdar Liive

Yritysneuvoja Valdar Liive.

Myyntiluvuista arvokasta tietoa yrittäjälle

Yritysneuvoja Valdar Liive pani merkille Bernhardin aidon innostuksen laatukahviin jo ensimmäisessä asiakastapaamisessa.

– Oli hyvä idea, ettei Bernhard lähtenyt vuokraamaan kahvilalleen heti liiketilaa, vaan pilotoi  kahvikärryllä. Näin hän sai testattua tuotteitaan asiakkailla ensin pienimuotoisemmin, Liive sanoo.

Myyntilukujen ja asiakasvirtojen seuraaminen antaa yrittäjälle arvokasta tietoa, jonka pohjalta palvelukonseptiaan voi hioa entistä toimivammaksi.

– Ravintola- ja kahvilatoiminnassa juomien kate on yleensä varsin hyvä. Ruokalistalla kannattaa keskittyä tekemään mieluummin viisi annosta hyvin kuin tarjota kymmeniä vaihtoehtoja. Varsinkin Bernhardin tapauksessa, kun hän työskentelee kahvilassaan yksin.

Moni ravintola kampanjoi nykyään saadakseen asiakkailtaan netissä hyviä ravintola-arvioita. Valdar Liive muistuttaa, että pelin luonteeseen kuuluu aina myös huonojen arvioiden mahdollisuus: osa niistä voi olla jopa kilpailijoiden masinoimia.

– Kritiikkiä pitää kestää: sen avulla voi myös kehittää tuotteita ja palveluja entistä paremmiksi. The Good Coffee Company on onnistunut, sillä se on saanut julkisesti hyvät arviot ja pisteet. Näitä kannattaisi hyödyntää näyttävämmin myös kahvilan markkinoinnissa, esimerkiksi somekanavissa ja kahvilan ikkunassa.

Liive kannustaa yrityksiä myös erikoistumaan, aivan kuten The Good Coffee Companykin on tehnyt itävaltalaisilla herkuillaan.

– Se avaa mahdollisuuksia myös uusien kohderyhmien tavoittelussa. Bernhardin kahvila voisi tehdä yhteistyötä esimerkiksi Itävallan matkailuorganisaatioiden tai bisnesdelegaatioiden kanssa.

Tukea yrittäjyyteen

NewCo Helsingin yritysneuvojat tarjoavat luottamuksellista yritysneuvontaa yrityksen perustamiseen, aloittelevan liiketoiminnan kehittämiseen ja kansainvälistymiseen. Tutustu maksuttomiin yritysneuvontapalveluihimme ja koulutuksiin tapahtumakalenterissamme.

Lisää uutisia

Tiina Hakalan yritys valloittaa Suomea glitterillä ja kukkaseppeleillä

Tiina Hakala on kulkenut värikkään yrittäjäpolun Lontoosta ja omasta korumallistosta glittermeikkien kimallukseen. Parhaat liikeideat ovat syntyneet rohkeasti kokeilemalla. Jos olet nähnyt festivaaleilla ja yritystapahtumissa näyttäviä glitter-meikkejä, -tatuointeja...

Capoeira on Magno Lopesille intohimo ja työ

Voivatko yhdistys ja yritys elää rinnakkain toisiaan tukien? Suomen Capoeiraliittoa ja saman alan yritystä pyörittävä Magno Lopes uskoo näin. Leveästi hymyilevä mies pyörii villisti ilmassa ja heittää ihailtavan hallittuja voltteja. Välillä Magno Lopes seisoo yhden...

Helsingin kuuluisin kenkäkauppa on pärjännyt sitkeydellä

Alppilan Kengän omistaja, Harri Hasa, on kokenut viiden vuosikymmenen aikana lamat, finanssikriisit ja pandemian. Näin 73-vuotias kauppias on selvinnyt haastavalla yrittäjäpolullaan. Helsingin Porvoonkadulla sijaitsee 56-vuotias kivijalkaliike, joka on jo legenda. Ja...