Rakkaudella tehtyä raakamakkaraa

syys 23, 2021

Unkarilaiselle Ferenc Vilisicsille sanottiin, että suomalaiset eivät osta raakamakkaroita. Hän ei uskonut vaan perusti raakamakkaroita valmistavan yrityksen, joka tunnetaan korkeasta laadusta.

Helsingin Punavuoressa sijaitsee niin mielenkiintoisen näköinen puoti, että sinne on pakko kurkistaa. Sisällä asiakasta tervehtii ystävällisesti omistaja, unkarilainen Ferenc Vilisics. Hänen yrityksensä Feri’s Sausages on vuodesta 2015 lähtien valmistanut raakamakkaroita Helsingissä.

Mutta miten ihmeessä tutkijana Helsingin yliopistossa työskennellyt ympäristötieteiden tohtori päätyi yrittäjäksi ja artesaanimakkaroiden valmistajaksi?

– Uusia tutkimusapurahoja ei enää myönnetty, ja jäin työttömäksi. Tein jonkin aikaa töitä viheralueiden hoitajana ja kehittelin samalla ajatusta omasta yrityksestä.

Ferenc Vilisics on aina suhtautunut intohimoisesti ruokaan. Itsetehtyjen makkaroiden suosio Ravintolapäivänä oli niin valtaisa, että hän päätti rakentaa yritystoimintansa niiden ympärille.

– Sain TE-toimistossa erityisen lämpimän vastaanoton, kun kerroin haluavani työllistää itseni yrittäjänä. Siellä opastettiin myös yrityksen perustamisessa ja starttirahan hakemisessa. Kävin lisäksi yrittäjyyteen liittyvissä koulutuksissa, muistelee Vilisics.


Laadusta ei tingitä

Ferenc Vilisics

Ferenc Vilisics

Kun Ferenc Vilisics kartoitti raakamakkaroiden markkinapotentiaalia Suomessa, palaute ei ollut kovin rohkaisevaa.

– Minulle sanottiin, että suomalaiset eivät ymmärrä raakamakkaroiden päälle eivätkä he pidä mausteisesta ruoasta. En lannistunut, koska omassa kuplassani palaute oli täysin päinvastaista. Ihmiset ostivat makkaroitani ja halusivat lisää. Olin itsekin vakuuttunut tuotteestani.

Lähiruoan myynti- ja jakelumalli REKO toi Ferenc Vilisicsin raakamakkarat laajemmin Uudellamaalla asuvien kuluttajien tietoisuuteen. Vilisics kertoo ylpeänä olleensa yksi REKOn ensimmäisistä lähiruokatuottajista. Nyt makkaroita löytyy jo useista kaupoista, ja yritys työllistää kolme ihmistä täyspäiväisesti sekä yhden osa-aikaisesti.

– Yrittäjyys on vaatinut sisua ja uhrauksia, erityisesti aikaa. Olen oppinut tekemällä. Työttömyyden kokeneena tuntuu erityisen hienolta, kun pystyy tarjoamaan töitä muille ihmisille. Jos voisin palata ajassa taaksepäin, investoisin työntekijään jo varhaisemmassa vaiheessa. Se vapauttaa omaa aikaa liiketoiminnan kehittämiseen.

Ferenc Vilisics etsii parhaillaan isompia tuotantotiloja ja raakamakkarabisnekseen uskovia sijoittajia. Suunnitelmissa on koko Suomen, Baltian ja Ruotsin valloittaminen. Kaksi asiaa kuitenkin on ja pysyy.

– En koskaan tingi laadusta. Makkarani tehdään käsityönä aina tuoreista ja laadukkaista raaka-aineista. Haluan mieluummin nostaa tasoa, kuin lähteä mukaan hintakilpailuun. Yrityksellä tulee myös aina olemaan vähän huumoria mukana tekemisessä ja kasvot: parrakas unkarilaismies, johon asiakkaat saavat halutessaan yhteyden henkilökohtaisesti.

Arvokasta apua yrittäjälle

Ferenc Vilisics

Ferenc Vilisics

NewCo Helsingin yritysneuvonnan asiakkaista 38 % on maahanmuuttajataustaisia. Johtava asiantuntija Toivo Utson mukaan he kohtaavat usein haasteita rahoituksen saamisessa ja toimitilojen hankkimisessa.

– Yleisimpiä syitä ovat vakuuden tai takaajan puuttuminen, lyhyt pankkihistoria tai pysyvän oleskeluluvan puuttuminen. Lomakkeiden ja hakemusten täyttäminen saattaa myös olla vaikeaa, sillä viralliset asiakirjat vaaditaan yleensä suomeksi tai ruotsiksi, kertoo Utso.

Toivo Utso kannustaa ottamaan yhteyttä oman paikkakunnan uusyrityskeskukseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Se antaa hyvät eväät yrittämiseen ja voi säästää aloittavan yrittäjän monelta turhalta murheelta.

– Asiat tehdään väärässä järjestyksessä, jos ensin laitetaan yritys rekisteriin ja sen jälkeen mietitään, mitä aletaan tehdä ja miten hankitaan asiakkaita. Pahimmassa tapauksessa ostetaan toimiva yritys tai liiketoiminta ja vasta sitten tullaan yritysneuvontaan kysymään neuvoa.

Uusyrityskeskuksesta saa matalalla kynnyksellä apua yrityksen perustamisen kiemuroihin, starttirahan hakemiseen, liiketoimintasuunnitelman tekemiseen, markkinointiin ja moneen muuhun aloittavaa yrittäjää askarruttavaan asiaan.

– Netistä löytyy kattavia yrittäjyysoppaita eri kielillä, ja Helsingissä voi käydä kuuntelemassa yrittäjyysinfon suomen kielen lisäksi englanniksi, viroksi, venäjäksi sekä arabiaksi, sanoo Utso.

Ferenc Vilisics antaa omiin kokemuksiinsa perustuen kaksi neuvoa maahanmuuttajataustaiselle yrittäjälle.

– Opiskele suomen kieltä niin, että osaat ainakin perusasiat. Asiakkaat arvostavat sitä, että yrität puhua heidän kieltään. Opettele tuntemaan suomalaista kulttuuria ja suomalaisille tärkeitä asioita. Sinun täytyy tietää, mitä esimerkiksi joulu, mämmi ja sima merkitsevät suomalaisille. Kulttuurin ymmärtäminen auttaa sinua myös liiketoiminnassasi.

Tukea yrittäjyyteen

NewCo Helsingin yritysneuvojat tarjoavat luottamuksellista yritysneuvontaa yrityksen perustamiseen, aloittelevan liiketoiminnan kehittämiseen ja kansainvälistymiseen. Tutustu maksuttomiin yritysneuvontapalveluihimme.

Lisää uutisia

Tiina Hakalan yritys valloittaa Suomea glitterillä ja kukkaseppeleillä

Tiina Hakala on kulkenut värikkään yrittäjäpolun Lontoosta ja omasta korumallistosta glittermeikkien kimallukseen. Parhaat liikeideat ovat syntyneet rohkeasti kokeilemalla. Jos olet nähnyt festivaaleilla ja yritystapahtumissa näyttäviä glitter-meikkejä, -tatuointeja...

Hyvät nettiarviot yllättivät itävaltalaiskahvilan

Bernhard Gerlichin Helsingissä pyörittämä The Good Coffee Company on kerännyt asiakkailtaan huippupisteet netissä. Miten se vaikuttaa myyntiin? Eerikinkadulla sijaitsevan The Good Coffee Companyn ovella on vilskettä. Turistipariskunta on saapunut myöhäiselle...