Yrittäjälle on tärkeintä luottaa tuotteeseen

tammi 14, 2021

Mika ja Nina Väyrynen saivat molemmat yrittämisen mallin kotoaan. Vaikka kummankin ammatillinen intohimo suuntautui aluksi ihan toiselle alalle, leipomoyrittäjiksi ryhtyminen oli lopulta oikea ratkaisu.

Mika Väyrynen on jauhopölyssä kasvanut, vanhaa Primulan leipomon leipomosukua, jonka juuret ulottuivat 1900-luvun alkuun. Nuorta miestä kiinnosti kuitenkin enemmän musiikki. Hän työskenteli muusikkona, mutta saattoi toisinaan vetäistä kiertueen jälkeen essun päälleen ja työskennellä suvun leipomossa.

Osa-aikainen leipomotyö istui hyvin siihen elämäntilanteeseen ja keikkamuusikon työhön. Sitten muusikon korvaan tuli tinnitus. Lääkäri kysyi Mikalta, voisiko hän tehdä jotain muuta työtä.

– Tuntui ihan luontevalta mennä töihin suvun leipomoon, kun sitä olin tehnyt osa-aikaisesti muutenkin.

Mikan puoliso Nina Väyrynen on myös lähtöisin yrittäjäperheestä, ja kuten Mikakin hän työskenteli nuorena oman perheen yrityksessä. Aluksi oma ammatti löytyi kuitenkin media-alalta ja myyntityöstä.

Leipurisuvun perintö jatkui munkkien paistolla

Leipuri leipomassa leipää.

Primulan yritystoiminta ja sen mukana myös leipomon tarina loppui vuonna 2009. Pian kuitenkin Väyrysen suvun nuori polvi, Mika ja hänen pikkuserkkunsa, alkoivat keskustella siitä, ettei leipurisuvun työn perintö saisi joutua hukkaan.

Aluksi perintö jatkui munkkien muodossa. Mika paistoi munkkeja öisin ja Nina myi ne päivällä.

– Keskustelimme paljon tästä alasta ja yrittämisestä myös jälkiruoka- ja leipomoyrittäjä Petri Laukontauksen kanssa. Lopulta hän ehdotti, että voisi myydä yritystoimintansa meille, jos haluaisimme jatkaa sitä.

Niinpä pikkuserkuksista tuli leipomoyrittäjiä vuonna 2013. Nina Väyrynen jätti turvallisen työn ja varman kuukausipalkan, kun pariskunta otti vetovastuun leipomon pyörittämisestä.

– Oli alusta asti selvää, että pelkästään munkkien paisto ei riittäisi leipomon liiketoiminnaksi. Halusimme jatkaa käsin leivotun leivän perinteitä.

Yrittäjyys ei pelottanut, koska luotto tuotteeseen oli kova

Paistettuja leipiä pellillä.

Väyryset alkoivat kehittää leipomolleen omia leipätuotteita, ideana perinteiset menetelmät ja käsin tekeminen.

­– Teemme kuten iso-isovanhempanikin 1900-luvun alussa. Leivomme lähes kaikki taikinat leipäjuureen pizzapohjia myöten ja luonnonmukaisista aineista. Vehnäleipäjuuret olemme kehittäneet itse ja ruisjuuri on peräisin 1800-luvulta, Krapin tilalta Tuusulasta.

Leipomoyrittäjät kävivät keskustelemassa ennen yritystoiminnan aloittamista NewCo Helsingin yritysneuvojen kanssa. Myös Petri Laukontaus oli tärkeä mentori.

– Niistä keskusteluista oli meille paljon apua. Varmaan yrittäjäksi ryhtymistä helpotti sekin, että olimme kasvaneet yrittäjäperheissä. Ja olinhan itsekin toiminut yrittäjänä silloin, kun olin ammattimuusikko, kertoo Mika Väyrynen.

– Yritystoiminnan aloittaminen ei silti pelottanut missään vaiheessa, koska uskoimme ja luotimme vahvasti tuotteisiimme. Se on yritystoiminnan perusta.

Korona horjutti hetkeksi uskoa yrittäjyyteen

Leipiä laatikossa.

Leipomo Väyrysen liikeidea osoittautui hyväksi, ja tuotteet löysivät nopeasti tiensä kauppojen leipähyllyille ja hotelli-ravintola-catering-alan pöytiin. 10 henkilöä työllistävä yritys menestyi mukavasti.

– En aiemmin ajatellut ollenkaan yritystoiminnan taloudellista riskiä. Mutta kun korona iski keväällä, tuntui että nyt se konkretisoituu. Horeca-alan kysyntä loppui kuin seinään ja meiltä hävisi kahdessa päivässä 30-40 prosenttia myynnistä.

Tilalle piti kehittää jotain nopeasti. Ravintolat saattoivat jatkaa ruoka-annosten noutomyyntiä asiakkaille – onnistuisiko vastaava myös leipomolta?

Leipomon tiloissa oli varastohuone, jonka ikkuna avautuu pihalle. Väyryset keksivät kunnostaa vanhasta siivouskomerosta myyntitilan, josta pystyttiin myymään uunituoretta lämmintä leipää suoraan asiakkaille.

– Kun kioski avattiin, pihalla oli vain kaksi varista.

Vähitellen asiakkaat alkoivat löytää kioskille, muun muassa markkinointi kaupunginosan facebook-ryhmässä auttoi. Pian kioskia avatessa pihalla kiemurteli jo pitkä jono asiakkaita.

– Kioskista on ollut myös se hyöty, että olemme voineet testata sen kautta uusia tuotteita, esimerkiksi kiertotalouden inspiroimia mäski- ja heraleipiä. Olemme saaneet koe-eristä arvokasta palautetta suoraan asiakkailta.

Yritys hallitsee yrittäjän ajankäyttöä

Yrittäminen vie aikaa. Työn ja yritykseen liittyvien asioiden parissa menee aikaa usein myös arki-iltoina ja viikonloppuisinkin, kertovat Mika ja Nina Väyrynen.

– Kun vielä molemmat työskentelemme omassa yrityksessä, niin vapaa-aikana puheetkin kääntyvät usein yrityksen asioihin, vaikka kuinka yritämme päättää, että puhutaan välillä muusta.

Kun leipominen on verissä, niin leipomossa viihtyy.

– Jos lapsi kysyy, että oletko menossa töihin, niin vastaan, että joo menen leipomolle. Viihdyn leipomolla ja työssäni, se on kuin toiseen kotiinsa menisi.

Mika ja Nina Väyrysen neuvot aloittelevalle yrittäjälle:

  • Luota omaan tuotteeseesi.
  • Varaudu siihen, että yritystoiminta vaatii paljon paukkuja sekä henkisesti että taloudellisesti.
  • Mieti, voitko hyväksyä sen, että yrittäminen vie ison osan elämästäsi – vaikka se myös antaa paljon.

Teksti: Anne Penttilä, kuvat: Roope Permanto

Lisää uutisia

Enemmän hyvinvointia, vähemmän pönötystä

Cuckoo syntyi satunnaisesta jumppatuokiosta. Kasvuyrittäjä uskoo hyvinvointibisneksen kansainvälisiin mahdollisuuksiin eikä pelkää riskien ottamista. Työhyvinvoinnin alalla toimiva Cuckoo kasvaa vauhdilla. Vaikka vauhti ja tavoitteet ovat kovia, toimitusjohtaja Veera...

Suorahakualan uudistaja tähtää markkinajohtajaksi

Pia Kantola nauttii työstään kasvavan yrityksen toimitusjohtajana. Hän kannustaa yrittäjiä rohkeuteen kasvun askeleiden ottamisessa. Neljä vuotta sitten Pia Kantola marssi erityisen innoissaan tapaamaan kahta entistä kollegaansa. Rekrytointialalla uraa tehneet...

Rakkaudella tehtyä raakamakkaraa

Unkarilaiselle Ferenc Vilisicsille sanottiin, että suomalaiset eivät osta raakamakkaroita. Hän ei uskonut vaan perusti raakamakkaroita valmistavan yrityksen, joka tunnetaan korkeasta laadusta. Helsingin Punavuoressa sijaitsee niin mielenkiintoisen näköinen puoti, että...

Three people with laptops in their arms, sitting on the stairs.

Tilaa uutiskirjeemme

Uutiskirjeissämme tarjoamme sinulle kattavan paketin niin yrittäjyydestä, Helsingin startup-kentän viimeisimmät kuulumiset kuin erilaisista tapahtumista ja koulutuksista, joiden avulla yrityksesi menestyy.

Kiinnostuksen kohteet

Kiitos tilauksesta!

Three people with laptops in their arms, sitting on the stairs.

Subscribe to the newsletter

Our newsletters will provide you with comprehensive information on entrepreneurship, the latest updates from the startup scene in Helsinki and different events and training opportunities that will help your business thrive.

Interests

Thank you!

Three people with laptops in their arms, sitting on the stairs.

Tilaa uutiskirjeemme

Uutiskirjeissämme tarjoamme sinulle kattavan paketin Helsingin startup-kentän viimeisimmistä kuulumisista sekä erilaisista tapahtumista ja koulutuksista.

Kiinnostuksen kohteet

Kiitos tilauksesta!

Three people with laptops in their arms, sitting on the stairs.

Prenumerera på nyhetsbrevet

Våra nyhetsbrev kommer att ge dig omfattande information om entreprenörskap, de senaste uppdateringarna från startscenen i Helsingfors och olika evenemang och utbildningsmöjligheter som hjälper ditt företag att frodas.

Tack så mycket!