90 Day Finn -ohjelma houkuttelee Helsinkiin kestävän kasvun asiantuntijoita

loka 17, 2022

Helsingin tavoitteena on olla kansainvälisesti houkutteleva paikka, jossa yritykset työpaikat, investoinnit ja osaaminen kasvavat. Samalla Helsinki haluaa olla kaupunki, jossa yritykset voivat innovoida ratkaisuja globaaleihin haasteisiin. Kansainvälisiä yrittäjiä ja sijoittajia Helsinkiin kolmen kuukauden ajalle houkuttelevan 90 Day Finn -ohjelma on Helsingin yksi tapa markkinoida kaupungin mahdollisuuksia. Ohjelman tavoitteena on nostaa Helsingin tunnettuutta kiinnostavana liiketoimintaympäristönä ja johtavana teknologia-alan keskuksena.

90 Day Finn -ohjelma on suunnattu kansainvälisille sijoittajille, yrittäjille sekä teknologia-alan yritysjohtajille, jotka voisivat tuoda lisää kestävää kasvua Suomen yrityskentälle. Ohjelmaan on hakenut tähän mennessä lähes 6.000 henkilöä, joista tämän vuoden osuuteen valittiin lopulta 13 osallistujaa. He saapuivat Suomeen perheineen elokuun alussa. Ohjelman osallistujat ovat kotoisin yhdeksästä maasta, muun muassa Yhdysvalloista, Hong Kongista sekä Etelä-Afrikasta. Heitä yhdistävät erityisesti tekoälyosaaminen sekä sijoitustoiminta, ja tavoitteena on, että osallistujat voivat paitsi oppia suomalaisesta yhteiskunnasta yritysten potentiaalisena sijaintipaikkana myös toisiltaan ja kasvattaa siten ohjelman vaikuttavuutta.

90 Day Finn -osallistujat näkevät Helsingin edut yritysten sijaintipaikkana

– Helsingillä on paljon tarjottavaa osaajille, yrittäjille ja sijoittajille, mutta tätä ei maailmalla vielä laajasti tunneta. Me sen sijaan tunnemme alueen ja pystymme esittelemään osallistujille heidän tavoitteidensa mukaisia mahdollisuuksia. Haluamme antaa alojensa huipuille tilaisuuden kokea Helsinki ja sen vahvuudet itse ja tehdä päätöksen tämän perusteella, onko Helsinki heille oikea paikka. Kokemustemme mukaan Helsinki vakuuttaa yleensä kävijänsä, sanoo Helsinki Partnersin liiketoimintajohtaja Johanna Huurre.

Helsinki Partners järjestää jokaiselle ohjelmaan valitulle asiantuntijalle perheineen sijoittautumispalvelut 90 päivän ajaksi. Ne kattavat muun muassa työtilan ja sopivan asunnon etsimisen. Elinkustannuksistaan osanottajat puolestaan vastaavat itse. Tämän lisäksi Helsinki Partners järjestää 90 Day Finn -ohjelman osallistujille runsaasti ohjelmaa ja verkottumismahdollisuuksia kiinnostavien yritysten ja organisaatioiden kanssa. Ohjelmaan valituista 13 henkilöstä jo nyt useampi on hakenut pysyvää oleskelulupaa Suomeen.

– On harvinaista, että omat odotukset paitsi täytetään, myös ylitetään. 90 Day Finn -ohjelma on tähän mennessä tarjonnut ensiluokkaisen katsauksen yritystoimintaan Suomessa sekä suomalaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin. Suomalaisten onnellisuudesta puhutaan paljon, mutta sitäkin palkitsevampaa on ollut kokea ihmisten halukkuus yhteistyöhön, turvallisuudentunne ja luottamus, poikkeuksellinen luonnonläheisyys ja kommunikoinnin helppous, vaikka ei itse vielä osaa kieltä. Odotamme innolla tytäryhtiön perustamista Suomeen, kertoo 20fifty-yhtiön toimitusjohtaja Catherine Lückhoff.

Ohjelma järjestetään nyt toista kertaa. Ensimmäisistä 90 Day Finn -ohjelman osallistujista kaksi jäi pysyvästi asumaan Suomeen, ja he perustivat Helsinkiin kaksi uutta yritystä. Näiden lisäksi useat aiemmat osallistujat hakevat edelleen aktiivisesti liiketoimintamahdollisuuksia Suomesta. Edellisvuoden 90 Day Finn -osallistuja, pääomasijoittaja Sophie Winwood Iso-Britanniasta teki juuri sijoituksen suomalaiseen kiertotalousyhtiöön Rentleen Anthemis -yhtiönsä kautta.

– Osallistuminen Rentlen siemenrahoitukseen on meille jännittävä tilaisuus, ja odotamme innolla yhteistyötämme Rentlen tiimin kanssa samalla, kun yhtiö laajenee ja toteuttaa tavoitetta edistää kestotavaroiden kestävää kulutusta, Winwood tiivistää.

Helsinki haluaa olla aktiivinen ulkomaisten yritysten, yrittäjien ja työntekijöiden houkuttelussa kaupunkiin

Helsingin kaupunki haluaa, että kaupungilla on aktiivinen rooli ulkomaisten yritysten, yrittäjien ja työntekijöiden houkuttelussa ja Helsinkiin asettautumisen tukemisessa. Helsinki haluaa olla myös kaupunki, joka toimii aktiivisesti maailmanlaajuisten merkityksellisten haasteiden ratkaisemiseksi. 90 Day Finn -ohjelma tukee osaltaan näitä molempia kaupungin strategisia tavoitteita. Ohjelman toteuttaa Helsinki Partners, joka on Helsingin kaupungin omistama kaupunkimarkkinointiin ja sijoitusten sekä osaajien houkutteluun keskittyvä yritys.

Lisätietoja 90 Day Finn -ohjelmasta: https://www.helsinkipartners.com/90-day-finn/

Uutisen kuva: Peter Forsgård / Helsinki Partners

Lisää uutisia