Tee vihreästä liikeideastasi totta – hae Finnish ClimateLaunchpad 2021 -liikeideakilpailuun jo tänään!

touko 17, 2021

Onko mielessäsi kestävä liikeidea? Ratkaisu ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi? Nyt on aika tehdä vihreästä ideastasi totta. Helpoiten se onnistuu hakemalla mukaan kansainväliseen ClimateLaunchpad 2021 -liikeideakilpailuun.

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu koordinoi kolmatta kertaa kansainvälisen ClimateLaunchpad -liikeideakilpailun Suomen osuutta, joka järjestetään tänä vuonna yhteistyössä Laurea ja Metropolia ammattikorkeakoulujen kanssa (3AMK). Hakuaikaa on 30. toukokuuta 2021 asti.

Tämän vuoden kilpailuteemoina ovat kaupunkiratkaisut, kiertotalous, kestävä liikkuvuus, puhdas energia, ravinnontuotanto sekä sopeutuminen ja sietokyky.

Maailman suurimmassa vihreiden liikeideoiden kilpailussa pääset viemään pitchaustaitosi uudelle tasolle sekä kehittämään liiketoimintamalliasi kokeneiden yritysvalmentajien kanssa.

ClimateLaunchpadiin osallistuminen ei edellytä valmista liiketoimintamallia, koska ideaa jatkokehitetään kilpailun edetessä ammattivalmentajien avustuksella. Yhtenä ehtona kuitenkin on, ettei liikeidea ole kerännyt yli 200 000 euron rahoitusta.

Kilpailun palkinnot ovat yleensä koostuneet huomattavista rahasummista sekä paikasta arvostetussa EIT Climate-KIC Accelerator -ohjelmassa Amsterdamissa.

Pohjoismaisen ClimateLaunchpadin tunnetuimpia menestystarinoita ovat muun muassa Aqua Robur, Blue Lobster, Mimbly, Modviro, Rens, SolarSack ja Solfoil.

Kilpailussa on kolme vaihetta

ClimateLaunchpad on kolmivaiheinen kilpailu, joka käynnistyy toukokuussa lähetettävien hakemusten esikarsinnalla. Hakemusten perusteella jatkoon valitut henkilöt pääsevät osallistumaan intensiivikursseille, joilla he oppivat lisää liiketoiminnan kehittämisestä sekä innovoinnista.

Kurssien jälkeen on vuorossa kesäkuussa järjestettävä kolmipäiväinen Boot Camp, jossa ammattilaisvalmentajat sparraavat osallistujia, jotta heidän ideansa saavuttaisivat täyden potentiaalinsa.

Boot Campin aikana osallistujat oppivat muun muassa hakemaan idealleen rahoitusta sekä hiomaan pitchinsä timanttisen tarttuvaksi. Lisäksi he saavat tietoa startup-yrityksen perustamiseen liittyvistä sudenkuopista sekä monesta muusta aiheeseen liittyvästä tekijästä.

Sparraaminen jatkuu kesän aikana, jolloin tavoitteena on valmistella osallistujat elokuussa järjestettävään kansalliseen finaaliin, jonka voittaja pääsee edustamaan Suomea syyskuun alueellisessa finaalissa.

ClimateLaunchpad huipentuu lokakuussa järjestettävään maailmanlaajuiseen finaaliin, jossa alueellisten kilpailujen voittajat pitchaavat ideansa kansainväliselle raadille, sijoittajille sekä muille yritysmaailman huippuvaikuttajille.

Näin osallistut kilpailuun

Jos sinulla on toteuttamista vailla oleva liikeidea ja se sopii Finnish ClimateLaunchpadin konseptiin, niin älä heitä mahdollisuuttasi hukkaan, vaan osallistu kilpailuun tästä (englanniksi).

Lisätietoa kilpailun rakenteesta, kriteereistä ja palkinnoista löydät ClimateLaunchpadin verkkosivuilta (englanniksi).

Lisää uutisia

Nuoret testaavat liikeideoitaan Helsingin kesäyrittäjyysohjelmissa

Neljäkymmentä innokasta nuorta on aloittanut Helsingin kesäyrittäjyysohjelmissa, joiden käytännön toteutuksesta vastaavat tänä vuonna pääkaupunkiseudun 4H ja TAT. Nuoret yrittäjät toivovat kesältä työkokemusta ja hyödyllisiä verkostoja. Helsingin kaupunki on tarjonnut...