Kaupunginvaltuusto hyväksyi Marian kasvuyrityskampuksen kaavaratkaisun

syys 10, 2020

Kaupunginvaltuusto päätti kaavamuutoksesta kokouksessaan 9.9. Kaava mahdollistaa alueen kehittämisen yhtenäiseksi yritysalueeksi. Tavoitteena on, että Maria 01 startup -alue kehittyy ja laajenee kaupunkistrategian mukaisesti Pohjois-Euroopan suurimmaksi kasvuyrityskampukseksi.

Asemakaavan muutos koskee entistä Marian sairaala-aluetta, sen katualueita sekä Baanan eteläosaa. Kaava mahdollistaa merkittävän toimitilatäydennysrakentamisen ja alueen kehittämisen yhtenäiseksi yritysalueeksi. Tavoitteena on, että alueen pohjoisosassa toimiva Maria 01 startup -alue kehittyy ja laajenee kaupunkistrategian mukaisesti Pohjois-Euroopan suurimmaksi kasvuyrityskampukseksi. Alueen eteläosan korttelialueelta on vuonna 2020 varattu toimitilatontit YIT:lle ja Kevalle kasvuyrityskampuksen suunnittelua varten.

Alueen historia ja kulttuuriympäristöarvot säilyvät parhaiten pohjoisosassa, jossa kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennuskanta suojellaan ja rakennuksille määritellään uusi käyttö osana koko alueen laajuista kasvuyrityskampusta. Eteläosalla sijaitsevat vanhat sairaalarakennukset on suunniteltu siirrettäväksi. Kaavaratkaisun yhteydessä on laadittu myös liikennesuunnitelma, jonka mukaan Mechelininkadun pyöräilyn yhteydet muuttuvat sujuvammiksi ja entisen sairaala-alueen poikki avataan uusia jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä.

Kaavaratkaisun toteuttamisesta aiheutuu kustannuksia muun muassa rakennusten purkamisesta ja siirroista, Baanaan kohdistuvista muutostöistä, puistoalueesta sekä Lastenkodinkadun jatkeeksi tulevan uuden siltayhteyden toteuttamisesta. Siltayhteyden kustannuksiksi on arvioitu 1,5 miljoonaa, puistojen ja aukioiden kustannuksiksi noin miljoona sekä purettavien ja siirrettävien rakennusten kustannuksiksi noin 3,5–4 miljoonaa euroa. Muita kustannuksia ovat kalliopysäköintirakennuksen rakentamiseen liittyvät kustannukset (alustava arvio 1,2–2 miljoonaa euroa) sekä jalankulku- ja pyöräilyliikenteen tunneliyhteyden rakentaminen (alustava arvio 9,5–13,5 miljoonaa euroa).

Asemakaavamuutos nostaa alueen tonttien arvoa. Uuden kaavoitettavan rakennusoikeuden arvo alueen eteläosalla on noin 35 miljoonaa euroa. Kaupungille kohdistuvat tonttitulot täsmentyvät jatkoneuvottelujen ja kustannusjaosta sopimisen myötä.

Vilkasta keskustelua valtuutettujen aloitteista

Illan kokouksessa käsiteltiin myös useita valtuutettujen jättämiä aloitteita. Paljon keskustelua käytiin muun muassa vuokraoikeuden siirron kieltämisestä kaupungin vuokra-asunnoissa, matkakorttien saattamisesta sukupuolineutraaleiksi sekä erityistuen järjestämisestä lukioissa. Keskustelut sekä koko kokouksen voi katsoa kokoustallenteesta 10.9. alkaen osoitteessa helsinkikanava.fi.

Kaikki kaupunginvaltuuston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedote-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat ovat luettavissa täältä.

Lisää uutisia

Ilmoittaudu Stadin AO:n Onnistu digimarkkinoinnissa -koulutukseen

Stadin AO:n Onnistu digimarkkinoinnissa -koulutus käynnistyy 5.10.2021. Koulutuksen kuluessa laitat yrityksesi digimarkkinoinnin kuntoon. Kolmen koulutuspäivän lisäksi ohjelmaan kuuluu itsenäistä työskentelyä, ohjausta sekä verkkotyöpajat, joissa voit ohjatusti...

Three people with laptops in their arms, sitting on the stairs.

Tilaa uutiskirjeemme

Uutiskirjeissämme tarjoamme sinulle kattavan paketin niin yrittäjyydestä, Helsingin startup-kentän viimeisimmät kuulumiset kuin erilaisista tapahtumista ja koulutuksista, joiden avulla yrityksesi menestyy.

Kiinnostuksen kohteet

Kiitos tilauksesta!

Three people with laptops in their arms, sitting on the stairs.

Subscribe to the newsletter

Our newsletters will provide you with comprehensive information on entrepreneurship, the latest updates from the startup scene in Helsinki and different events and training opportunities that will help your business thrive.

Interests

Thank you!

Three people with laptops in their arms, sitting on the stairs.

Tilaa uutiskirjeemme

Uutiskirjeissämme tarjoamme sinulle kattavan paketin Helsingin startup-kentän viimeisimmistä kuulumisista sekä erilaisista tapahtumista ja koulutuksista.

Kiinnostuksen kohteet

Kiitos tilauksesta!

Three people with laptops in their arms, sitting on the stairs.

Prenumerera på nyhetsbrevet

Våra nyhetsbrev kommer att ge dig omfattande information om entreprenörskap, de senaste uppdateringarna från startscenen i Helsingfors och olika evenemang och utbildningsmöjligheter som hjälper ditt företag att frodas.

Tack så mycket!