Uusi hakukierros on käynnistynyt, näin haet kustannustukea

huhti 27, 2021

Kustannustuen kolmas hakukierros on käynnissä 23.6.2021 klo 16:15 asti. Tukea haetaan Valtiokonttorin sähköisen asiointipalvelun kautta.

Haettavissa olevan tuen tukikausi on 1.11.2020–28.2.2021. Tuen vertailukausi riippuu yrityksen ALV-ilmoituskaudesta sekä perustamisajankohdasta.

Yritys voi hakea kustannustukea, jos sillä on Y-tunnus. Vaatimuksena on myös, että yrityksellä on tukikaudella hyväksyttäviä kustannuksia vähintään 2000 euroa, ja että sen liikevaihto on laskenut yli 30 prosenttia vertailukauteen nähden.

Valtiokonttori on julkaissut tallenteen Näin haet kustannustukea -webinaarista, jossa käydään läpi sekä kustannustuen sisältöä että sen hakemista. Webinaarin kesto on noin tunti.

Kustannustuen kolmannella kierroksella tukeen on tehty muutoksia, joilla tukea voidaan myöntää entistä joustavammin erityisesti yksinyrittäjille ja pienyrityksille.

Tutustu tarkemmin tuen ehtoihin ja hae tukea osoitteessa haekustannustukea.fi.

Lisää uutisia

Ilmoittaudu Stadin AO:n Onnistu digimarkkinoinnissa -koulutukseen

Stadin AO:n Onnistu digimarkkinoinnissa -koulutus käynnistyy 5.10.2021. Koulutuksen kuluessa laitat yrityksesi digimarkkinoinnin kuntoon. Kolmen koulutuspäivän lisäksi ohjelmaan kuuluu itsenäistä työskentelyä, ohjausta sekä verkkotyöpajat, joissa voit ohjatusti...

Three people with laptops in their arms, sitting on the stairs.

Tilaa uutiskirjeemme

Uutiskirjeissämme tarjoamme sinulle kattavan paketin niin yrittäjyydestä, Helsingin startup-kentän viimeisimmät kuulumiset kuin erilaisista tapahtumista ja koulutuksista, joiden avulla yrityksesi menestyy.

Kiinnostuksen kohteet

Kiitos tilauksesta!

Three people with laptops in their arms, sitting on the stairs.

Subscribe to the newsletter

Our newsletters will provide you with comprehensive information on entrepreneurship, the latest updates from the startup scene in Helsinki and different events and training opportunities that will help your business thrive.

Interests

Thank you!

Three people with laptops in their arms, sitting on the stairs.

Tilaa uutiskirjeemme

Uutiskirjeissämme tarjoamme sinulle kattavan paketin Helsingin startup-kentän viimeisimmistä kuulumisista sekä erilaisista tapahtumista ja koulutuksista.

Kiinnostuksen kohteet

Kiitos tilauksesta!

Three people with laptops in their arms, sitting on the stairs.

Prenumerera på nyhetsbrevet

Våra nyhetsbrev kommer att ge dig omfattande information om entreprenörskap, de senaste uppdateringarna från startscenen i Helsingfors och olika evenemang och utbildningsmöjligheter som hjälper ditt företag att frodas.

Tack så mycket!